Tuoreimmat pelijulkaisut vuonna 2022 – Play n GO

Uuni tuoreita pelijulkaisuja odotetaan jokaiselta peliyhtiöltä kuin kuuta nousevaa. Jo ennakkoon peleistä tihkuu vähän kerrallaan tietoja ja nämä tietomuruset kasvattavat peliuutuuksia himoitsevien pelaajien pelinälkää samalla tavalla kuin odotettujen elokuvien ennakkonäytöksiä. Joka vuoden alussa on sama ilmiö havaittavissa, eikä tämä vuosi 2021 ole suinkaan poikkeus siinä.

Vaikuttaa ennemminkin siltä, että tänä vuonna uutuuksien julkaisua odotetaan entistä enemmän, ja tämä kertoo online-pelaamisen suosion voimakkaasti jatkuvasta kasvusta. Play'n GO:n pelivalikoima on jo entuudestaan laaja, mutta uutuuksia mahtuu edelleen mukaan, ja tänä vuonna heidän uutuuksiaan odotetaan todella kuumeisesti.

– Ice Joker
– Piggy Bank Farm
– Frozen Gems
– Golden Osiris
– 24K Dragon

Vuosi 2021 ei ole ollut pettymys peliuutuuksien suhteen, ja vuoden vaihteessa peliuutuuksia on julkaistu runsaasti, ehkä jopa enemmän kuin koskaan. Play'n GO on aina panostanut pelien grafiikkaan, eikä tästä ole tänäkään vuonna tingitty. Uutuuspelien pelaaminen on nautinnollista ja grafiikka silmää miellyttävää.

Pelien teema sopii ajankuvaan, ja lyhyesti voidaan tiivistää pelien tarjoavan mitä parhainta viihdettä tähän pimeään vuoden aikaan. Viihtyessään online-kasinolla kannattaa näitä pelejä kasinon valikoimista todella etsiä ja kokeilla. Ei olisi ollenkaan ihmeellistä, jos jostakin näistä peleistä tulisi uusi lempipelisi, jonka parissa voisit viihtyä synkän talven yli.

Ice Joker

Ice Joker on julkaistu virallisesti joulukuun 3. päivä. Pelin pelimaailma on talvinen ja tuo kyllä kaivattua valoisuutta tähän pimeään vuodenaikaan, jossa ei paljon lunta ole nähty. Peli on tyypillinen hedelmäpeli viidellä rullalla, ja voittolinjoja on maltillisesti. Peliä on helppo seurata ja voittoyhdistelmät tulevat nopeasti tutuiksi. Pelin musiikit ovat miellyttävät ja grafiikka on viimeistelty ja huoliteltu. Kaikin puolin voi sanoa, että pelin kehittelyyn on nähty vaivaa ja aikaa, kuten Play'n GO:n peleistä voidaan odottaakin. Peli todella lunastaa odotukset ja tulee todennäköisesti olemaan yksi suosituimmista peleistä vuonna 2021

Verovapaat nettikasinot ovat hyvin ottaneet Ice Jokerin pelivalikoimiinsa, ja se löytyy muun muassa Wildzin pelivalikoimista. Wildz on suomalaisten suosima nettikasino, koska se on rekisteröity Maltalle. Maltan pelilisenssi on arvostettu ja luotettu pelaajien keskuudessa ja se takaa kasinon luotettavuuden ja suomalaisille pelaajille myös verovapaat voitot.

Wildzillä on myös usein hyviä bonuksia tarjolla, jotka kannattaa hyödyntää täysimääräisinä. Mikään ei estä käyttämästä bonusrahaa esimerkiksi Ice Jokerin pelaamisessa, ja silloin varmasti saa rahoilleen vastinetta. Jo pelkästään pelin grafiikan takia kannattaa peliin tutustua ja kokeilla Ice Jokerin viihdyttävyyttä ja mukava lisä on myös hyvät voitot.

Piggy Bank Farm

Piggy Bank Farm on julkaistu aivan vuoden vaihteen kynnyksellä, joulukuun 29. päivä. Peli olikin Play'n GO:n viimeinen pelijulkaisu viime vuodelle ja sen jälkeen he siirtyivät ansaitusti Uuden Vuoden viettoon. Piggy Bank Farm myös viimeisteli Play'n GO:n lupauksen julkistaa 52 peliä vuoden 2020 aikana, ja sen lupauksen he myös lunastivat. Itse Piggy Bank Farm kietoutuu nimensä mukaisesti maalaismaisemaan, ja pelissä seikkailee maanviljelijä Joe. Grafiikka ei petä tässäkään pelissä odotuksia, ja musiikki on mukavan letkeää. Peli viihdyttää monella tapaa, ja kuten hedelmäpeleissä yleensäkin, niin satunnaisgeneraattori vaikuttaa voittokertoihin.

– Piggy Bank Farmin tarina kietoutuu maanviljelijä Joen ympärille
– Hedelmäpeli, jossa on mukana tarina

Frozen Gems

Frozen Gems kruunaa kasinopelit netissä. Se on yksi viihdyttävimmistä peleistä, joita on julkaistu ja Play'n GO:n osaamisella, joten pelille on aihettakin asettaa korkeat odotukset. Eikä Play'n GO jätä myöskään lunastamatta näitä odotuksia.

Frozen Gemin teema on talvinen ja grafiikkaan on jälleen kiinnitetty odotetusti huomiota. Pelin musiikki on raikas ja moneen hedelmäpeliin poiketen perinteiset rullat on vaihdettu ylhäältä alaspäin putoavilla tauluilla. Parhaimman käsityksen pelistä saa, kun itse kokeilee pelata peliä. Mutta pakko on varoittaa, että tämä peli saattaa hyvin syrjäyttää nykyisen lempipelisi, sen verran viihdyttävä ja nautinnollinen pelattava Frozen Gems on.

– Hedelmäpeli
– Loistava grafiikka, joka viihdyttää
– Erinomaiset voitot ja voittojen kertautuminen

Golden Osiris on Play n Go -uutuus

Antiikin Egyptin teemalla varustettu Golden Osiris on Play'n GO -uutuus, jossa on kaikki yhtiön kehittämät herkut mukana, mukaan luettuna voittojen kertoimet, bonussymbolit, ilmaiskierrokset ja niin edelleen. Kyseessä on erittäin viihdyttävä hedelmäpeli, jossa on hyvät voitot. Jättipottivoitto on 12000 kertaa asetettu panos, joten pienelläkin panoksella voi voittaa tuntuvan potin.

Pelin grafiikka on todella huoliteltua ja musiikki on teemalle sopiva ja tuo intensiivisyyttä pelaamiseen. Tämän pelin pelaamisen jälkeen hedelmäpelejä ei voi enää kukaan pitää tylsinä. Peli on julkaistu joulukuun 17. päivä, ja nettikasinot ovat hyvin ottaneet tämän valikoimiinsa. Tämän pelin parissa viihtyy helposti.

24K Dragon

Miltä kuulostaa 8192 tapaa voittaa? Sehän kuulostaa aivan uskomattomalta, mutta totta se on. 24K Dragonissa todella on 8192 tapaa voittaa, ja se ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Tarjolla on selvän rahan lisäksi hedelmäpelien tapaan ilmaiskierroksia ja Play'n GO ei ole säästöliekkiä löytänyt grafiikkaa suunnitellessaan. Mahtipontinen musiikki sopii pelin seikkailuteemaan kuin nenä päähän ja tuo intensiivisen pelikokemuksen. Vaikka hedelmäpeli voidaan mieltää tylsäksi, niin tämä on hedelmäpelien aatelia ja kaukana tylsästä. Peli on todella viihdyttävä ja musiikin ja pelin yhteisvaikutus on aivan omaa luokkaansa. Tämä peli täytyy vain itse kokeilla.

Play'n GO lunasti lupauksensa

Tiivistetysti voi yksinkertaisesti sanoa, että Play'n GO onnistui viime vuonna lunastamaan huikealta kuulostavan lupauksensa julkaista 52 peliä vuoden aikana. Se on kova lupaus ja tästä huolimatta pelien grafiikasta, teemoista, ainutlaatuisuuksista ja viihdyttävyydestä ei ole tingitty milliäkään. Viime vuoden saavutukset tulevat asettamaan kovat paineet vuodelle 2021 ja Play'n GO:n rima onkin aina ollut korkealla.

Odotettavissa onkin, että tänä vuonna tullaan näkemään vastaavanlaista ensiluokkaisten pelien julkaisutykitystä kuin viime vuonna. Nettikasinoiden ja pelaajien kannalta tämä on vain hyvä asia ja monet pelaajat odottavatkin tämän vuoden uutuuksien julkaisuja jo malttamattomina.

Viimeisimmät Arvostelut

Kasino Uutiset